tiistai 10. heinäkuuta 2012

Latinomeksikolaista

Bloggaan vielä yhden jutun Italian matkasta ja lähinnä Roomasta, mutta pistän tähän väliin nyt vaihteeksi safkajuttua. Kaikenlaisten pasta- ja pizzaorgioiden jälkeen on tehnyt mieli syödä raikasta ja ei niin välimerellistä safkaa. Olen viime päivinä vetänyt salaatteja, hedelmiä ja tuoreena intohimona uusia perunoita Aura-juuston kanssa. Oioi.

Tänään tavoittelin hieman Floridan matkan dominkaanisen pikaravintolan tyyppistä ateriaa.  Floridan sapuskasta tässä. Tein katkaravuista raikkaan lime-korianterikastikkeen, sille pohjaksi smetanasta, chilistä ja limestä soosin, niitä tarjoilin nachojen kanssa ja sitten rinnalle vuohenjuustolla, basilikalla ja kirsikkatomskuilla täytettyjä quesadilloja. Tuli ihan ässähyvää kesäruokaa.

Vuohenjuustotäytteisen quesadillat



Tortillalätylle sivellään vuohenjuustoa, pilkotaan pari kirsikkatomaatin siivua ja heitellään vähän basilikaa ja rucolaa. Reunoille jotain kermaista juustoa, liimaamaan kansi kiinni. Väliin voi lisätä myös esim italialaista kinkkusiivua ja tomaattipohjaista kastikettakin, juustoa vaan reunoille liimaksi.

Sitten paistellaan pannulla öljyssä molemmin puolin rapeiksi.

Alla neljä quesadillaan pilkottuna (pizzaleikkuri on hyvä leikatessa).


Latinohenkinen rapukastike ja limesoosi nachoille

3 pikkupussillista katkarapuja
1 vihreä chili ilman siemeniä pieneksi pilkottuna
1 paprika pilkottuna
1 sipuli
1 valkosipunlinkynsi
suolaa, pippuria
tuoretta korianteria
1 limen mehut

Paista öljyssä katkaravut, heitä sekaan loput ainekset. Korianteri ihan loppuvaiheessa. Kuullota lämpöiseksi.

Limesoosi
2 dl smetanaa
1 limen raastettu kuori ja mehut
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1/2 vihreä chili pilkottuna

Sekaa ainekset smetanaan ja anna maustua hetki. Voi tehdä myös kermaviiliin, jos haluaa kepeämmän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti