lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lasten kanssa Italiassa 1/4

Kotiuduttu viikon matkalta Italiasta. Omassa villassa on taas ihana olla, sillä kroppa ja pää on sekaisin kaikista matkailun aiheuttamista muutostiloista. Nyt kaipaan vaan rauhallisia aamuja, puhtaita vaatteita, viileitä suihkuja ja omia ruokia. Onnistuneeltakin reissulta on joskus aivan ihana palata kotiin. (Tosin Italian kahvia on jo nyt ikävä.)

Tässä tulee nyt neljä bloggausta Italian matkalta ja ekassa ihan yleiset kuviot, tokassa Pompeijia, kolmannessa Napolia ja neljännessä Roomaa. Olen linkittänyt näihin bloggauksiin hotelleja ja nähtävyyksiä trip advisorin kautta, koska tämä matka tehtiin aika pitkälle sen sivuston vinkkien perusteella. Aiemmin olemme valinneet hotelleja ko. sivuston kautta, mutta nyt katselin myös muita juttuja, kuten ravintoloita ja nähtävyyksiä trip advisorin arviointien perusteella. Ei kai sitä tosiaan matkaoppaita kohta kannata ostella, vaan toisaalta ei nettiyhteydetkään aina pelaa ja mä ainakin tykkään oikeista kirjoista ja old schoolin kartoista.

Ensinnäkin taas kerran lennettiin Ryanairin halpissiivillä. Ne on niin kätevät, kun lähtee täältä Tampereelta ja viiden ihmisen meno-paluut Roomaan oli vaan 600 euroa. Ei koskaan oteta mitään priority checkkejä ja yritetään välttää sitä, että ruumaan menisi laukkuja. Kun jokaisella on vaan yksi laukku, paikasta toiseen siirtyminen on iisimpää, mutta onhan se myös haasteellista, varsinkin kun ne on lapsia, joiden pitää viikon omaisuuttaan kanniskella. Toisaalta kaikki avioerolapset, jotka kulkee vanhempiensa välillä viikonloppuja on mestaripakkaajia ja tottuneita siihen kanniskeluunkin.

Lisäksi tietty ei ole koneessa omia paikkoja, mikä sekin on haasteellista tavallaan, sillä lapset olisi kiva saada lentomatkan ajaksi lähietäisyydelle istumaan. Aina siinä onkin onnistuttu, mutta se edellyttää joko pitkämielistä jonottomista koneeseen tai profiilinnostoa itse koneessa, että lentoemot etsii meille niitä paikkoja. Nyt piti turvautua jälkimmäiseen, sillä kone oli ihan täynnä ja vain yksittäisiä hajapaikkoja oli jäljellä siinä vaiheessa, kun sisälle päästiin. Saatiin silti hyvät paikat, joten ei se Ryanairin palvelutasokaan erityisen huonoa ole. Paluumatkalla yhdellä juniorilla tuli aika reippaasti verta nenästä ja siihenkin saatiin paperia, jäitä ja välistä oli neljä tyyppiä neuvomassa ja huolehtimassa miten pitää toimia. Joten enemmän melkein itse tykkään Ryanairista kuin vaikka Air Balticista, jolla tultiin pari viikkoa sitten Barcelonasta takas. Noilla Ryanairin lennoilla, millä itse on lennetty on sitäpaitsi aina ollut ihan fiksun oloista porukkaa, no etuilevaa ja vähän hiljaista sakkia, mutta ei nyt mitään ihan karseeta suomalaisporukkaa, tavallisia keskituloisia perheitä ja nuoria pareja.

Roomassa meitä piti tulla hotellin shuttle poimimaan kentältä, mutta sitten ilmenikin, että se ei kulje enää siihen aikaan. Se oli vähän pettymys joo, mutta otettiin sitten taksi. No sitten se taksi ei tietty osannut siihen hotelliin, joka oli vielä lähietäisyydellä ja kuski ajeli silleen hiuksianostattavalla tavalla pitkin öisiä katuja ja manaili, kun ei vaan löytynyt.. Lopulta me soitettiin hotelliin ja sieltä ne kertoi meidän taksikuskille ajo-ohjeet. Jestas. Kuski jäi pihaan vielä huutelemaan herjauksia hotellinomistajalle, ilmeisesti se nettisivun katuosoite ei ihan täsmännyt...sen mitä nyt siitä polotuksesta pystyi ymmärtämään.

Lentokentän lähihotelli tässä.

Huone oli tilava, viileä, raikas. Aamupala runsas (croissantteja, keksejä, juustoja, leikkeleitä, keitettyjä munia, tuoreita hedelmiä, jugurttia, mehuja). Palvelu hotellissa oli ystävällistä, joten muuta negatiivista paikassa ei ollut kuin se, että ne ei voineet kertoa meille aikaisemmin että shuttle ei kulje klo 23 jälkeen, eikä sitä tajuttu muualtakaan niiden sivuilta katsoa. Aamulla hotellin shuttle vei meidät takaisin lentokentälle ja otettiin Avikselta vuokra-auto alle.

Ollaan aikaisemminkin vuokrattu auto Italiassa, nyt lapset ovat vain kasvaneet, joten aina helpommaksi käy matkailu. Tänä kesänä matkattiin siis 13v, 11v ja 9v kanssa. Aiemmasta turneesta lasten kanssa Italiasta Provenceen ja takaisin tässä. 

Autot on aina toimineet, koskaan ei olla saatu sitä autoa mikä on tilattu, mutta kuitenkin sinne päin. Mitään laskuja tai mutinoita ei ole kantautunut perästäpäin ja toivottavasti ei tule nytkään. Auto taisi maksaa 120 euroa neljältä päivältä, Renaultin Picasso, joten ihan tilaakin riiti.

Se mikä kannattaa otta huomioon autoa vuokratessaan Rooman seudulla on niiden ZTL-alueet eli Roomassa on laajasti alueita, joilla ei saa ajaa, jos ei ole lupaa. Jos ajat sellaiselle ZTL-alueelle väärällä rekkarilla, voi tulla sakko perässä. Roomassa on poikkeuksellisen laajasti just näitä, koska siellä on paljon arkeologisia aarteita Colosseum ja muita, joiden takia yritetään rajoittaa pakokaasuja ja ilmansaasteita. Luvat ajella niillä alueilla on vaan kai niillä, joiden on pakko ajaa siellä asumisensa tai työpaikkansa takia. Lisää  näistä alueista on tässä.

Autostradalle sitten. Meillä oli navigaattorin kanssa ongelmia, koska monissa kohteissa minne aiottiin ei tiedetty tai löydetty sellaista osoitetta, jonka navigaattori olisi hyväksynyt tai löytänyt. Eka kohde Pompeiji oli tämmöinen ja samoin Vesuvius. Plärättiin nettiä ja matkaoppaita ja aina sit lopulta löydettiin sellainen osoite, mikä kelpasi. Mutta olisi varsin viisasta tehdä ennakkoon jo sellainen muistilista, missä on osoitteita navigaattoria varten ja b-vaihtoehtoja eli jotain lähietäisyydellä sijaitsevaa. Esimerkiksi Pompeijissa halusin just tietylle portille ja auton lähelle parkkiin ja Vesuviuksella on olennaista, että yrittää lähestyä sitä Napolin, ei Pompeijin suunnasta käsin. Kun tähdättiin Rooman katakombeihin navigaattori vei meitä sinne just ZTL-alueen kautta ja jouduttiin kiertämään hankalasti pitkin ohitusteitä, kun yritettiin vältellä ZTL-kameroita. No nämähän on niitä matkailun iloja ja seikkailun hetkiä, joten kaikista siis selviytyy, mutta aikaa säästäisi ihan hirveän paljon jos jokaisessa turistikohteessa olisi vaikka jo netissä sellainen osoite mikä ladata navigaattoriin. Varmaan näin vielä tulevaisuudessa onkin...

Ekana päivänä ajettiin siis Roomasta Pompeijiin, kierreltiin siellä, yritettiinVesuviukselle, ei onnistuttu, ajettiin Napoliin illaksi. Nukuttiin siellä yö, kierreltiin Napolia aamu ja sitten uudestaan Vesuviukselle, onnistuttiin ja sieltä sitten kohti rantalomakohdetta Formiaa.


Näkymää Pompejista Vesuviukselle.


Napolissa on tarpeeksi liikennehässäkkää, mutta lisäksi mielenosoituksia ja muuta kivaa.


Toisen aamun uusi yritys Vesuviukselle onnistui.


Kerron seuraavissa bloggauksissa Pompeijista, Vesuviuksesta ja Napolista. Napolin yö nukuttiin täällä.
Tosi siisti ja tilava huone, hyvä sijainti just vanhan kaupungin tuntumassa lähellä legendaarista pizzapaikkaa. Aamupala oli suppea, tosin riittävä: kahvi ja iso, tuore ja lämmin croissantti.

Napolista ajettiin viettämään rantaelämää Formiaan, joka sijaitsee noin puolivälissä Napolista Roomaan. Pikkukaupunki postikorttimaisemissa, taustalla vuoria, edessä turkoosi Välimeri ja meidän hotellissa pääasiassa italiaanoja. En ehkä suosittelisi tätä paikkaa kuitenkaan, sillä oli loppujen lopuksi kallis, aamupala oli vaan kaikkea makeaa kakkua ja piirakkaa ja rantsutuolit ja rantabaari olivat hotellinkin asiakkaille törkykalliit, vaikka sijaitsivat siis hotellin omalla ja rajatulla rannalla. Ranta oli erittäin hyvä ja hotellin ravintola oli hintava, maisemat huikeita. Pikkukaupungissa ostoskeskus Panorama ja riittävästi pikkuputiikkeja tyydyttämään teinitytön tarpeet. Rannassa lapset jaksoi melskata tuntitolkulla.



Maisemia Napolista pohjoiseen.


Formian hotellin näköala huoneesta. Ei paha. Teki mieli nukkua parvekkeen ovi auki, jotta voi yöllä kuunnella aaltojen loisketta.


Formian hotelli. Tarkempia tietoja täältä.


Formian rantsua.


Hotellin illallisravintolan pastaa...namnam!


Päivän kalaa, voi, tässä oli vaikka mitä herkkua. Mutta olihan näilllä safkoilla hintaa, 5 ihmisen alkupalat, pääruuat ja jälkkärit plus pullo hyvää paikallista punaviiniä oli 150 euroa. Kyseessä oli kuitenkin pikkukaupungin hotelli ravintoloineen, Roomassa syöminen oli tietysti vielä kalliimpaa.

Kahden yön jälkeen startattiin sitten Formiasta kohti Roomaa. Parin tunnin ajon jälkeen sekoiltiin Via Appian tuntumassa, löydettiin lopulta St Sebastianon katakombit ja hotellille toiselle puolen Roomaa ilman suuria ZTL-rikkomuksia.

Roomassa meillä oli taas todella hyvätasoinen yöpymispaikka, kahden makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön asunto 10 minuutin kävelymatkan päässä Piazza Popololta ja Vatikaanivaltiosta. Hotellista tässä.



Näkymää meidän hotellihuoneen olkkarista kohti keittiötä.


Näkymää hotellin ikkunasta.


Hotellin sisustuksessa oli pieniä kivoja yksityiskohtia. Tosi, tosi, hyvä hierova suihku ja siisti vessa.

Hotellin aamupala oli jees, joka aamu oli tarjolla ihan tuoreita ja lämpimiä erilaisilla täytteillä croissantteja, suosittelen erityisesti ricotta-versiota. Lisäksi sai paahtoleipää, mehuja, muroja ja kahvia. Ystävällisesti neuvoivat asioissa ja varasivat meille tilataksin lentokentälle lähtöaamua varten.

Olen käynyt Roomassa viime kesänä miehen kanssa.  Jaottelin silloin kokemuksia näihin bloggauksiin:

1/4 Havaintoja Roomasta

2/4 Kirkkoja Roomassa

3/4 Rooman historiaa

4/ Ruokaa Roomassa


Näillä on ollut aika paljon lukijoita vuoden aikana ja ovat olleet ylivoimaisesti suosituimmat blogini matkaosuudet, joten toivottavasti jotain hyötyä näistä sepustuksista on jollekulle matkaajalle ollut - nyt oli myös itselle, sillä luin nämä uudestaan ennen matkaa, vaikka en koskaan yleensä lue omia vanhoja tekstejäni, koska se on niin noloa jotenkin. Ja olinkin yllättänyt siitä, miten paljon olin unohtanut ja siitä, miten paljon teen kirjoitusvirheitä..

Mutta siis yhtä tasokasta ja kirjoitusvirheitä täynnä olevaa sepustusta seuraa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti