Tallinna on kaikille niin umpituttu paikka, että tuntuu melkein kotimaan matkailulta käydä siellä. Olen ollut Tallinnassa monen monta kertaa, opiskeluaikoina 1990-luvun puolivälissä 5 kertaa, myöhemmin 4-5 kertaa 2000-luvun puolella. Nyt oli välissä monen vuoden tauko. Lauantaina ja sunnuntaina piti olla Helsingissä, mutta hotelliyö siellä ei hotsittanut, kun on niin usein tullut siellä suunnalla nyt kierrettyä. Joten lautalla Tallinnaan lauantai-iltana ja sitten seuraavana iltana takaisin. Vaikutti hyvältä idealta.
Laivamatka on aloitettava niillä valkosipulileivillä ja oluella tietysti. Virolainen juustokin on ihan jees. Laiva oli tyhjä, nettiyhteys pelitti, meri oli tumma...
Hotelli oli valittu mahdollisimman kaukaa Viru-aukiosta, jota on tullut nähtyä jo kiintiöt täyteen. Hotel L'Ermitage oli siisti, rauhallinen ja huoneet hyvin äänieristettyjä. Aamupala kelvollinen eestiläistä paksua puuroa, kaloja, juustoja ja hirveän pahaa kahvia.
Kun kävelee vanhan kaupungin muurien ulkopuolella, tavoittaa ihan länsieurooppalaisen metropolin fiiliksen.
Paitsi kun lukee jotain kylttejä. Nehän on niin humoristisia kyllä.
Sellainen ihan Oxfordin fiilis siellä oli paikoitellen.. tonne vaan nuoria gentlemanneja melomaan..
Mutta sitten taas, kieli on hämmentävää mielleyhtymineen.
Aurinko laskee pian keskiaikaisen kaupungin ylle, niinkuin se on tehnyt satojen vuosien ajan. Ei kovin originelli ajatus, mutta väistämätön.
Vanha kaupunki on erittäin kuvauksellista. Nyt oli vain kännykkä mukana, mutta kaikki se visuaalinen ilmeikkyys innoitti silti kuvaamaan.
Söimme ihanat safkat Restoran Ribessä (Vene 7). Hauskasti yhdistyi ranskalainen perinne itäisiin sointuihin. Viinilista oli vaikuttava. Perinteinen virolainen juustokeitto huokui savuista pehmeyttä ja ankkakattaus oli antoisa ja suuri. Alussa pöytään kannetut leivät erilaisten levitteiden kanssa olivat huikeat. Tumma leipä on niin hyvää. Myös paikallinen raejuusto on mun makuun. Alla illan näkymä Ribestä.
Aamulla miehityksen ajan museo oli tietysti must. Aika ahtaaseen tilaan oli tungettu paljon ihmeteltävää.
Rullikset viron kasarivuosilta ja eka massatuotannon telkkari.
Alakerran setä-Lenin oli puhutteleva.
Stalinin barokkia Tallinnassa.
Lasnamäen pahamainen kaupunginosa, jossa suurin osa tallinnalaisista asuu.
Rusalka, enkelipatsas rakennettu haaksirikkoutuneen laivan muistolle. Jos olisin innokas hölkkääjä, juoksisin tuota rantaviivaa ja twiittaisin siitä sitten A. Stubbin tapaan jotain yltiöpositiivista.
Kolme siskoa vanhasta kaupungista, 1500-lukua. Pittoreskiä.
Mustapäiden rakennuksen ovet, 1600-luvun kauppiasasennetta.
Maiasmokk on Tallinnan vanhin kohvik, täältä on saanut marsipaania 1800-luvun puolivälistä alkaen.
Kuldse Notse Körts tarjoilee perinteistä virolaista ruokaa. Possut on teeman ydin.
Me syötiin kuitenkin sieniä, lihaa ja perunaa.
Raatihuoneen torilla on aina samanlainen meno. Ennen siellä mestattiin ihmisiä, nykyin korkeintaan ryöstetään. Mies osti mulle ihanat meripihkahelmet, vaikka se onkin vähän kornia, mutta huomasin, että olin halunnut sellaisia jo pitkään.
Viron vapaudenpatsas pystytettiin Viron ekan itsenäisyyden alussa. Niillä on historian saatossa ollut paljon huonompi tuuri kuin meillä.
Kahvila vanhassa kaupungissa ja Vana Tallinn-kaffet. Pian on aika kiirehtää laivalle. On varmaan aika tuoda lapsetkin käymään Tallinnassa, oli tosi rentoa, edullista ja tunnelmallista tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti