sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Nachosalaatti & pastasalaatti

Marraskuu on ollut synkkä ja sateinen ja aamuisin on väsyttänyt tolkuttomasti. Ehkä siksi on tehnytkin mieli syödä mausteista ruokaa, jota on nopea valmistaa.

Tällä viikolla syötiin  Nacho-salaattia, joka ei oikeastaan ole salaattia paljon nähnytkään. Lautaselle ladotaan nachoja, jauhelihaseosta, jonka joukossa on valmis tacokastike+ sipulia +papuja, lisäksi kasassa on tomaatteja, jäävuorisalaattia ja reilu turaus guacamolea (ohjeen olen blogannut aikoinaan tässä) ja cheddarkastiketta (sulata kattilassa paketti cheddaria ja lisää sekaan yksi kuohukerma). Lapset rakastavat tätä ja niin ovat rakastaneet ne miehetkin, jolle olen tätä tarjonnut. Ohje on alunperin amerikkalaisen kaverini Jamien.


Tänään tein hyvää pastasalaattia, jonka idea on Tampereen Sokoksen salaattibaarista. Rakastan kyseisen putiikin Kahden juuston salaattia, valitettavasti en ole vielä onnistunut jäljittämään juuri oikeanlaista Unkarilaista salaatinkastiketta, jonka aina valitsen tämän salaatin kanssa.. (Vinkkejä otetaan vastaan, kyseessä paksu tomaattisen paprikainen salaatinkastike).

Huomasin että Lauran tähti blogissa on ihan samanlaisen oloinen salaatti myös, jota käytin inspiraationa. Löytyy tästä. Hyvää! Tein parisen viikkoa sitten samanlaista, mutta juustojen sijaan sekaan laitoin jotain tulisempaa italialaistyyppistä makkaraa ja juuri tuota blogin suosittelemaa basilikaa reilusti.

Pastasalaatti
Mutta siis keitettyä pastaa, joka maustetaan lusikallisella punaista pestoa, reilu loraus oliiviöljyä, pikkaisen hunjaa, sitruunanmehua, persiljaa, rucolaa, valkosipulin kynsiä pari ja punasipulia. Sekaan fetaa paketillinen ja samoin mozzarellaa. Joukkoon aurinkokuivattua tomaattia, kirsikkatomaattia ja pari siivua hyvää paprikaa purkista (sain juuri kaverilta Espanjasta tuotua, namnam).

Tämä maistuu sellaisenaan, mutta menisi myös noutopöydän jatkeena.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti