tiistai 20. marraskuuta 2012

Tuunatut Popcornit, Pekaanipähkinäpiirakkaa ja Sloppy joes

Nyt ollaan oltu oikein raskaasti Amerikka-foodsien äärellä ja terveysideologiaa edustavat ruokaympyrät on unohdettu tyystin. Olen viettänyt vain yhden aidon Kiitospäivän Amerikassa, mutta se aiheuttaa silloin tällöin sesongin aikaan tämäntyyppistä intomielistä puuhailua. Kyseinen Kiitospäivä oli vuonna 1997 ja paikkana oli country-musiikin keskus Nashville. Ystäväni Katie halusi varmistaa, että en jää ypöyksin kampukselle hengailemaan pitkän viikonlopun ajaksi, joten pääsin tunnelmoimaan aitoja syömisjuhlia hänen perheensä luo. 

Olen edelleen kiitollinen, vaikka aika on kieltämättä tehnyt tehtävänsä ruokamuistojen kohdalla. Muistan miettineeni, että aika perushuttua suomalaisia jouluruokia syöneelle. Kaikenlaisia kasvislaatikoiden tapaisia mättöjä, komea kalkkuna ja ainakin kolmea eri piirakkaa. Niin sitä nuori jaksaa, että muistan illan päätyneen kuitenkin telkkarin äärelle Ben & Jerry jäätelöboksit vankassa syliotteessa.

Niin sitä sitten yksi marraskuinen viikonloppu 2012 anno domini sujahti näitä muistellessa ja seuraavanlaisia juttuja maistellessa. Ensinnäkin popcornit, kaikki ovat näitä tehneet, mutta en tiedä miten usein muut niitä maustavat. Itse tykkään älyttömästi cheddar-mustapippuri-viinietikka-virityksestä. Lasten suosikki on suklaiset popparit. Iisein valmistustapa on poksautella popparit ja asetella ne esimerkiksi leivinpaperin päälle, levitellä halutut mausteet päälle ja antaa jäähtyä hieman.



Pekaanipähkinäpiirakka on älyttömän hyvää. Jos olet tosca-piirakan ystäviä, rakastat tätäkin. Oikaisin amerikkalaiseen tyyliin pohjassa ja käytin Sunnuntain valmista pohjaa. Päälle murskasin pari Pirkan pussillista pekaanipähkinöitä ja niiden päälle levittelin soseen, jossa oli sekoitettu kevyesti 3 rkl fariinisokeria, 3 rkl vaahterasiirappia (maissisiirappi on autenttisempaa, jos onnistut sitä löytämään!), 2 tl vaniljasokeria tai amerikkalaista vaniljamaustetta, 50 g sulatettua voita, 3 munaa ja hitunen suolaa. Todella helppoa niinkuin useimmat jenkkileivonnaiset ja hyvää kuin mikä, ottaen huomioon, että ei ole mitenkään erityisen houkuttelevan näköistä.



Lisäksi vetäisimme hiilaripisteet kotiin vielä Sloppy Joesilla. Kyseessä on meksikolaistyyppinen maustekastike, joka tungetaan hampurilaissämpylän väliin kera cheddarin (kuvassa alla havinnollistettuna mitä omaan versiooni laitoin eli paistetun jauhelihan, sipuleiden ja paprikan lisäksi sekaan viskaantui oheiset tuotteet: fariinisokeria, maustekastiketta, chilirouhetta, sinappijauhetta, worchesterhire-kastiketta, tabascoa, mustapippuria ja paljon valkosipulia). Nautitaan sipsien kanssa.
Lapset kiittivät ja mies. Aloitan laihdutuskuurin taas huomenna.



2 kommenttia:

  1. Heippa,

    Onko blogisi siirtynyt jonnekin vai et kai ole kokonaan lopettanut ?!?!?!?

    VastaaPoista
  2. Juu ei ole siirtynyt, vaikka sitäkin mietin. Enkä ole lopettanut, mutta sitäkin kyllä mietin. Olen ollut vähän omissa maailmoissa parisen kuukautta ja toivottavasti siitä seuraa luovuutta kirjoitteluun, kokkailuu, matkailuun, kaikkeen... Mutta kiitos viestistä, se sai mut ponnistautumaan sen verran, että sain tuon joulukuvauksen kirjoitettua lopultakin :)

    VastaaPoista