Pizza

Kun on nauttinut loistopizzaa Napolin parhaassa pizzeriassa, josta kerroin täällä. Ei sitten ihan heti tule mieleen yrittä samaa omassa herkkukeittiössä. Muistan Napolin Margharitan turhankin hyvin, pehmeän pohjan, happaman täytteen, täyteläisen makuyhdistelmän. Ehdottomasti parhaiten makuhermoihin uponnut elämys, alkuvoimainen ja ihana.

Nyt kuitenkin teki mieli pizzaa, joten paneuduin asiaan perusteellisesti. Pizzapohjaan lämmitin reilut 3 desiä vettä ja murskasin puoli pakettia tuoretta hiivaa sekaan. Toisessa kipossa oli reilut 8 desiä durum-vehnäjauhoja, joiden sekaan vesihiivaseos humpsahti. Nuijin taikinaa kymmenisen minuuttia, huljauttelin ison kulhon oliiviöljyyiseksi ja jätin lepäämään melkein kahdeksi tunniksi.

Taikinan miettiessä omiaan keitin tomaattikastikkeen. Iso purkki paseerattua tomaattia kattilaan, sekaan kokonainen valkosipulinkynsi pilkottuna, 4 rk oliiviöljyä ja suolaa. Hauduttelua noin tunti. Tarkoituksella en lisännyt nyt yhtään sokeria, sillä hain hapanta vaikutelmaa, niinkuin siinä Napolin versiossa.

Pizzapohjat painelin suoraan oliiviöljyllä voidellulle pellille ja taas vaan lepuuttelemaan puoleksi tunniksi. Sitten päälle tomaattikastiketta ja uuniin 220 asteeseen 20 minuutiksi. Sitten uunista ulos, päälle mozzarellat ja vasta raastetut pecorinot. Takaisin uuniin poreilemaan kymmeneksi minuutiksi. Lopulta rucolaa päälle ja rullalle.

Tein toisenkin version: päälle samaa tomaattikastiketta, mutta myös paistijauhelihaa, jossa reilusti sipulijauhetta, chili explosionia, pizzamaustetta ja oreganoa, tietysti suolaa myös. Sitten auramurua, mozzarellaraastetta maltillisesti ja ananaspaloja. Tätä nautittiin Santa Marian pizza topping-maustekastikkeen kanssa. Oli sellainen maku, että saattaisi sopia vaativaan hangoveriin hyvin.